Thursday, December 27, 2007

Bhutto martyroitiin. Kuolevatko aatteetkin?

Benazir Bhutto on saanut surmansa Pakistanin illassa. Nyt meidän ihmisten tehtävä on tukea hänen aatteitaan niin pitkään, ja paljon kuin mahdollista. Täten tulevien poliittisten murhien todennäköisyys pienenee, kun vastustajan murhaaminen johtaa hänen ajamiensa asioiden äärimmäiseen vahvistumiseen.

Bhutto on kuitenkin vain yksi monien mielipiteidensä takia murhattujen joukossa, vaikkakin oli yksi harvoista jotka uskaltavat mielipiteitään ilmaista. Aivan kuten Politkovskajakin, ja mikä kauheinta näille murhille ei näytä syyllisiä löytyvän. Maailma on yhä kovemmin väkivaltaisten hallitsijoiden alaisuudessa. Mikäli ihmiset yhä vähenevässä määrin uskaltavat kyseenalaistaa päättäjien huonoja toimintatapaoja, sitä suuremmissa ongelmissa olemme.

Ihmisiä murhataan aivan valtavia määriä heidän yhteiskunnallisten mielipiteiden takia. Surullisesti vieläpä siitä syystä, että he vastustavat omia etuja ajavia päättäjiä ja puolustavat kaikkia ihmisiä. Onneksi edes muutama näistä uutisoidaan, sitä kautta näitä tapahtumia saadaan toivottavasti karsittuakin. Parhaassa tapauksessa poistettua kokonaan.

Friday, December 21, 2007

Poliitikkojen taloudesta ja vuoden urheilijoista

Ulkomailla eri presidentit ovat haalineet vallanhimossaan valtavia omaisuuksia. Venäjän presidentillä lienee kymmeniä miljardeja, Zimbabwen pressalla useita satoja miljoonia, ja jopa Kuuban johtajalla lienee useita satoja miljoonia (taaloja kaikki, tähtitieteellisiä summia joka tapauksessa) . Näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tämä kertoo varsin paljon, kun kansa elää kurjuudessa.

Mutta kertoo se myös päinvastaisessa tapauksessa, nimittäin kun jotkut Suomen kansanedustajat omaavat vaikeuksia päästä veloistaan eroon, niin kyllä se vähän ihmetettyy, että mahtavatko nuo osata yhtään mitään.

Vuoden urheilijat on valittu, ja Pitkämäki sekä Kuitunen varmasti ovat ansiokkaasti uransa eteen huhkineet vuosikausien ajan. Silti vaikuttaa siltä, että näissä valinnoissa syrjitään järjestäen niitä, jotka kyseenalaistavat vallankäyttäjien toimia, ilmaisevat selviä yhteiskunnallisia mielipiteitä, ja kykenevät ihmisiä vaikuttaviin tekoihin. Tällöin kaikkien näiden tittelien todellinen arvo on haihtumaan päin, ja pahimmassa tapauksessa kisasta tulee jonkinlainen sylikoirien mittelö, että kuka osaa eniten vallankäyttäjiä miellyttää. Ja vallankäyttäjäthän eivät aina ole oikeassa, eivät välttämättä edes joka toinen tai joka kymmenes kerta.

Syytetäänkö muuten Jere Karalahtea dopingin käytöstä siksi, että se parantaa hänen urheilusuoristustaan, vai siksi että se on ihmiselle haitallista?! Antakaa miehen pelata, ainut syy seurata lätkää.

Wednesday, December 12, 2007

Maailmantalouden alamäestä ja sen vaikutuksista

Tämänhetkinen maailmantalouden tilanne vaikuttaa hyvin huolestuttavalta, eivätkä ihmiset tunnu mitenkään mukautuvan faktoihin. Päinvastoin, nyt kun rahaa tulee olemaan yhä vähemmän jaettavana, niin sitä tunnutaan eri ryhmien toimesta haluttavan aina vaan enemmän. Siis vähän kuin se leikki jossa jokaisella on tuoli, sitten niistä otetaan yksi pois ja katotaan kuka saa potkut kun musiikki lakkaa. Tässä tapauksessa tuoleja on vain vähennetty roimasti, ja niistä on tehty laadullisesti parempia. Monet jäävät tyhjän päälle.

Itseni kannalta huolestuttavinta on ostovoiman katoaminen pokeripöydistä, mutta Suomessa monen muun kohdalla palkan puolittuminen tai täysi katoaminen sattuu aivan luonnottomasti, joten minulla ei liene sinänsä suurta valittamista tilanteestani.

Olen jatkuvasti ihmetellyt miten ympäristöön liittyvä talous on jätetty huomiotta, ilmeisesti halutaan takoa rahaa kuin viimeistä päivää, eikä huomisesta välitetä. Mutta muuttuukohan ääni kellossa, kun ihmiset huomaavat bensan kallistuvan samaa vauhtia kuin lompakossa rahat vähenevät. Aina on oikea aika rakentaa tiiviisti, että välimatkat ovat lyhyet ja joukkoliikenteellä pärjää. Ilmeisesti ulkomaiset autoteollisuus ja öljysheikit omaavat niin suuret lobbausvarat, että suomalaisesta teollisuudesta, ja Suomen taloudesta ei kyetä välittämään.

Lamaa kestänee pari vuotta, ja sitten tulee taas nousua, ihmiskuntahan aina kehittyy. Nyt olisi kuitenkin äärimmäisen korkea aika laittaa ympäristö ja ilmastokysymykset tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi kuntoonlaitettaviksi asioiksi. Jos me emme pidä huolta maapallosta, niin maapallo ei pidä huolta meistä.

Haluan pitää suomalaista työtä ja omistajuutta arvossaan, siksi säilytän kaikki Marimekon osakkeet lamankin yli. Myös Atriaa ja Sampoa on parilla tonnilla, kenties myyn nekin pois kenties en. 85% osakesalkusta on jo tämän vuoden aikana myyty pois.