Tuesday, January 23, 2007

Ensimmäinen vaalipaneeli

Tiistaina oli sitten vaalipaneelien avaus omalta kohdaltani luvassa, ja paikkana Kauhava. Junailin itseni Seinäjoen kautta perille, ja kävelin pari kilometriä lumisia teitä pitkin paneelin järjestävään kouluun. Oli mukava nähdä toisten puolueiden ehdokkaita, jotta tietäisi mitä on luvassa. Sanavalmiita kavereita, ja näistäkin nuorista löytyi huomattavan monta vuotta poliittista kokemusta. Lisähaastetta tilanteeseen toi se, että olin puheenjohtajaa lähinnä, eli sain vastata valtaosaan kysymyksistä ensimmäisenä, kun viimeiset vain peesailivat perässä.

Vaalipaneeli aloitettiin esittelemällä itsensä, ja paikalla oli aluksi satakunta kuulijaa joka nousi jonnekin 150 paikkeille tilaisuuden loppuun mennessä. Menin suoraan asiaan kertomalla kuinka osa hallituksen kansanedustajista puhui opintotukien korottamisesta, mutta äänesti sitä vastaan puoluekurin takia. Sitten kysyttiin tylsiä asioita, kuten opintotuen sidonnaisuudesta vanhempien tuloihin, ja äänestysiästä. Kaikki tylsästi suurinpiirtein samaa mieltä. Sitten kysyttiin asevelvollisuudesta, ja pääsin heti esittämään vaihtoehtoisen mielipiteen muiden kannattaessa pakkoarmeijaa miehille. Näiden lämmittelykysymysten kautta päästiin yleisökysymyksiin.

Yleisö kyseli mm. tuloeroista, opintotukien rahoituskeinoista, NATOsta ja ydinvoimasta yhdeksän kysymyksen edestä. Muut neljä ehdokasta lähinnä peesailivat toisiaan, ja esittivät samoja mielipiteitä jotka ovat jo varsin tuttuja, minä sen sijaan tarjosin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Esitin työntekijöiden köyhyyden poistamiseksi palkkaa ja perustuloa työntekijälle, en pitänyt valtionkirkkoa hyvänä asiana sen epädemokraattisuuden ja syrjivyyden takia. Pääsin myös mainitsemaan kuinka tärkeää olisi sulkea veroparatiisit, ja luoda jonkinlainen globaali minimipalkka, jotta Suomesta ei lähtisi tehtaita ja yrityksiä näihin paikkoihin. Mainitsin myös, että valtion tulisi kustantaa tiedon valtatie, eli internet jokaiselle suomalaiselle siinä missä muutkin tiet. Lisäksi halusin poistaa byrokratian maksuja mm. puolittamalla kansanedustajien määrän sataan.

Paneelin kestäessä kävi selväksi, että toiset olivat harjoitelleet jokaista puheenvuoroa jokaiseen kysymykseen, ja prosenttikysymykset sekä nippelitiedot tulivat kymmenesosien tarkkuudella. Minä olin pelkän tietomäärän varassa, ja valtaosa kysymyksistä tuli yllätyksinä, joihin vielä jouduin vastaamaan ensimmäisenä. Tässä hyvänä puolena oli, että pystyin ehdottamaan jotain täysin uutta. Huonona tietysti se, että jouduin hieman miettimään kysymyksiä, ja kun toiset ehdokkaat huomasivat tämän niin rupesivat ristikyselemään. Minulla juttu yleensä luistaa paremmin kun vastustajat laittavat koville, joten siinähän sekin meni.

Loppupuheenvuorossa tähdensin demokratian ja mielipiteiden kirjon tärkeyttä, ja muistin mainita että olin huomattavan monesta asiasta eri mieltä muiden ehdokkaiden kanssa. Ja tylsäähän se olisi jos kaikki olisivat kaikesta samaa mieltä, eihän siitä mitään tulisi.

Näin siis ensimmäisessä paneelissa. Kokemus opetti useita asioita, ja eiköhän se mene seuraavalla kerralla paremmin. Nyt on aika tehdä suunnitelmakalenteri vaaleihin. Tapahtumia on niin monta, että monissa kohdissa joutuu valitsemaan minne menee. Jatkan positiivisella vaalikampanjalla, jossa esitetään uusia vaihtoehtoja.

Monday, January 22, 2007

Bloginavaus

Nyt kun olen päätynyt eduskuntavaaliehdokkaaksi, niin ajattelin omalle blogille olevan käyttöä. Toivon mukaan täten saa ajatuksistani esittää palautetta, eikä sanoja tarvitse säästellä. Suorapuheisuus on toivottavaa, ja kestän sen kyllä. Kritiikki on hyvä asia, koska sen avulla kykenee korjaamaan omia virheitään kätevästi.

Eduskuntavaaleihin nostan kaksi teemaa ylitse muiden. Ensimmäinen on toimintatapojen uusiminen, jotka ovat monilta osiltaan vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja vanhoja. Vanhoille tavoille hoitaa asioita on olemassa uusi vaihtoehto. Maailma muuttuu, ja meidän on muututtava siinä mukana. Konkreettisena esimerkkinä voisi mainita byrokratian vähentämisen, ja aloitetaan puolittamalla kansanedustajien määrä sataan.

Toisena pääteemana esitän matalapalkka-alojen tukemista kaikille jaettavalla perustulolla. Siis siten, että työntekijä saisi sekä palkan, että perustulon. Ongelma on, että monista ammateista ei tahdo jäädä käteen juuri enempää kuin sosiaaliturva. Jos palkan lisäksi saisi noin 450€ perustulon kuukausittain, niin saataisiin työnteko kannattavaksi. Tämä perustulomalli on myös laskettu kustannusneutraaliksi, jonka hyviä puolia olisi mm. byrokratian väheneminen, sekä täystyöllisyys jonka tämä erityisen kannustava malli loisi.

Vaalikampanjani tavoitteena on välittää selkeä viesti asioistani äänestäjille, jotka antavat lopullisen arvion sitten vaaliuurnilla. En ole vain vastustamassa vanhoja toimintatapoja, vaan myös tarjoamassa uusia toimintamalleja näiden tilalle. Numeromääräinen tavoite on saada vähintään tuhat ääntä. Arvioisin läpimenomahdollisuuksien olevan tällä hetkellä kutakuinkin 1-10%, joka tarkoittaa yllätysmahdollisuutta. Vaalibudjetikseni olen kaavaillut 10,000€ summaa, jonka kustannan suoraan omasta pussista, sillä haluan säilyä mahdollisimman neutraalina vaihtoehtona. En ota vastaan rahalahjoituksia jotka saattaisivat sitoa näkemyksiäni. Minusta toki saa mainostaa niin paljon kuin haluaa, ja se on toivottavaakin.

Kohta onkin jo ensimmäinen vaalipaneeli edessä...