Tuesday, March 6, 2007

Rahalla, haukkumisella, fraaseilla vai uusilla ideoilla

Vaalityötä voi tehdä monella tapaa. Huomiota herättävin tapa tässä vaalipiirissä on ollut raha, eikä siinä mitään jos omasta pussistaan demokratialle oman osuutensa laittaa. Ongelma on siinä, että kun ehdokas omaa tukijoita satojen tuhansien eurojen edestä, niin mahdollinen kansanedustajuus kuluisi takaisinmaksuun, eikä kansalaisten palvelemiseen.

Aika hätkähdyttävä on myös ollut muutamien ehdokkaiden järjestelmällinen kaikkien haukunta-taktiikka. Vasemmistoliitto nyt on perinteisesti vastustanut kaikkea, ehdottamatta mitään uutta. Herää kuitenkin kysymys: Jos tälläinen ehdokas, tai puolue pääsee läpi, niin mitä he voivat saada aikaan kun kaikkia tahoja on haukuttu niin paljon, että yhteistyön voi unohtaa.

Sitten on tietysti perinteinen fraasien toistelu, jossa koitetaan olla joka asiasta kaikkea mieltä, jotta saataisiin jokainen mahdollinen ääni. Minua sellainen ei miellytä lainkaan, sillä minkä takia me vaaleja käymme, jossei tarjolla ole mitään uutta.

Itse haluan esittää uusia ideoita, ja toivon että muiltakin niitä löytyy mahdollisimman paljon. Kuten esimerkiksi rantarata Kokkolasta Vaasan kautta Poriin, Työntekijälle palkka ja perustulo, Tuulivoimaan panostaminen, ja muita uusia ideoita joita kukaan ei ole ehdottanut. Uudet ideat ovat hauskoja, niillä on merkitystä.

0 comments: