Monday, January 22, 2007

Bloginavaus

Nyt kun olen päätynyt eduskuntavaaliehdokkaaksi, niin ajattelin omalle blogille olevan käyttöä. Toivon mukaan täten saa ajatuksistani esittää palautetta, eikä sanoja tarvitse säästellä. Suorapuheisuus on toivottavaa, ja kestän sen kyllä. Kritiikki on hyvä asia, koska sen avulla kykenee korjaamaan omia virheitään kätevästi.

Eduskuntavaaleihin nostan kaksi teemaa ylitse muiden. Ensimmäinen on toimintatapojen uusiminen, jotka ovat monilta osiltaan vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja vanhoja. Vanhoille tavoille hoitaa asioita on olemassa uusi vaihtoehto. Maailma muuttuu, ja meidän on muututtava siinä mukana. Konkreettisena esimerkkinä voisi mainita byrokratian vähentämisen, ja aloitetaan puolittamalla kansanedustajien määrä sataan.

Toisena pääteemana esitän matalapalkka-alojen tukemista kaikille jaettavalla perustulolla. Siis siten, että työntekijä saisi sekä palkan, että perustulon. Ongelma on, että monista ammateista ei tahdo jäädä käteen juuri enempää kuin sosiaaliturva. Jos palkan lisäksi saisi noin 450€ perustulon kuukausittain, niin saataisiin työnteko kannattavaksi. Tämä perustulomalli on myös laskettu kustannusneutraaliksi, jonka hyviä puolia olisi mm. byrokratian väheneminen, sekä täystyöllisyys jonka tämä erityisen kannustava malli loisi.

Vaalikampanjani tavoitteena on välittää selkeä viesti asioistani äänestäjille, jotka antavat lopullisen arvion sitten vaaliuurnilla. En ole vain vastustamassa vanhoja toimintatapoja, vaan myös tarjoamassa uusia toimintamalleja näiden tilalle. Numeromääräinen tavoite on saada vähintään tuhat ääntä. Arvioisin läpimenomahdollisuuksien olevan tällä hetkellä kutakuinkin 1-10%, joka tarkoittaa yllätysmahdollisuutta. Vaalibudjetikseni olen kaavaillut 10,000€ summaa, jonka kustannan suoraan omasta pussista, sillä haluan säilyä mahdollisimman neutraalina vaihtoehtona. En ota vastaan rahalahjoituksia jotka saattaisivat sitoa näkemyksiäni. Minusta toki saa mainostaa niin paljon kuin haluaa, ja se on toivottavaakin.

Kohta onkin jo ensimmäinen vaalipaneeli edessä...

0 comments: