Thursday, May 15, 2008

Vaalirahoituksesta

Nyt saa kansakin tietoonsa sen epäkohdan, joka on ollut vaaleissa olleiden ehdokkaiden tiedossa jo vuosikausia. Nimittäin tämä lobbaaminen, jonka kansa ymmärtää suorana lahjomisena.

Tästä kuitenkin puuttuu muutama huomio. Ensiksi tulisi myös tietää, että esimerkiksi lehtimainokset ovat hyvin erihintaisia riippuen siitä, mihin puolueeseen kuuluu. Vihreä ehdokas voi helposti joutua pulittamaan neljä kertaa enemmän, kuin mitä jonkun vanhan puolueen ehdokas maksaa tismalleen samankokoisesta mainoksesta.

Toiseksi tulee väkisinkin mieleen, että kuka oli se vuotaja tai nero joka keksi onkia tämän tiedon julkisuuteen asti?!

Ongelma on se: että tässä yrittäjä tai muu taho antaa rahaa ehdokkaalle, ja kaikki muut häviävät. Poliitikko saa vaalirahaa, yrittäjä eduskunnalta vastapalveluksia, ja kaikki muut häviävät kun peli ei ole reilua.

Tämän takia kaikki vaalituet ja mainosmaksut tulisi julkaista täsmällisesti, jotta kansa näkee mitä he todellisuudessa äänestävät.

Saturday, April 19, 2008

Bussionnettomuudet ja tieliikenteestä.

Suruksemme saimme taas kuolla suomalaisten bussionnettomuudesta. Tällä kertaa täysin kaistapäiset liikennetottumukset omaavassa Espanjassa. Muistan itse kuinka taksikuskeilla on yleisesti 150km/h mittarissa, vaikka oltaisiin minkälaisessa kaupunkiajossa. Ja turvaväliksi tuntuu pari metriä piisaavan oikein hyvin. Espanjassa tappavaan auto-onnettomuuteen joutuminen lienee siis huomattavasti todennäköisempää kuin lottovoiton saavuttaminen.

Järkyttävin näkemäni liikennekulttuuri jonka minä olen nähnyt, on ollut Etelä-Afrikassa. Siellä 58 ihmistä heittää henkensä joka päivä autoilun takia, ja järkyttäväksi sen teki se, että näin useita tummanpunaisia läiskiä teillä muistuttamassa uhreista.

Syy turmaan oli myös juopunut kuljettaja. Joskus ihmettelin, että miksi pidämme näin löysiä liikennesääntöjä, mutten ihmettele enää sillä tiedän syyn. Autoteollisuus on niin vahva, ja ilmeisesti lobbaa täysin häikäilemättömästi rahankipeitä poliitikkoja muuntamaan kantojaan autoilulle suotuisimmaksi mahdolliseksi.

Historia on tälläisistä tapauksista todennut, että näitä sattuu. Mutta olisikohan jossain vaiheessa aika pohtia myös autoliikenteen järkeistämistä paljon turvallisemmaksi, kun me vieläpä jo tänä päivänä useita keinoja siihen tiedämme. Tarvitsee ainoastaan päästä autoteollisuuden lobbauksen vaikutuksen alaisuudesta pois.

Friday, April 18, 2008

Tekstiviestejä ja urheiluedustusta.

Suomalaiset ja monet muut kohtelevat edustusurheilijoitaan toisinaan täysin kohtuuttomasti, ottaen huomioon sen, että he ovat ihmisiä. Se että urheilija saa tuomion EPO:n käytöstä, ja elinikäisen häpeän, on aivan riittävä. Asiaa ei tule voimistaa tappouhkauksilla. Ne ovat aina väärin. Muistamme yhden urheilun ikävimmän tapahtuman kun muuan jalkapallonpelaaja ammuttiin hänen tehtyä oman maalin MM-kisoissa.

Jos ajatellaan, että suomessa olisi maailman paras maalivahti, tai yksi parhaista. Hän päästäisi yhden maalin epäonnistuneen joukkuestrategian takia, ja saisi tästä lukuisia uhkauksia, niin mitenköhän hän suhtautuisi tuleviin kisoihin. Voi olla, ettei tulisi pelaamaan, ja täten ratkaiseva osatekijä maailmanmestaruustoiveista putoaisi pois. Näin siis oletuksena: meidän tulee antaa tunnustus urheilijoille siitä vuosikausien kovasta työstä, eikä lähteä jonkun baari-illan jälkeen uhkailemaan. Se on väärin.

Nyt taas pohditaan poliitikkojen tekstiviestejä. Siinä voisi joskus miettiä, että mitä vaikutusta niillä on tavallisen ihmisen elämään? Ei mitään. Ei se lyhennä matkaa kauppaan, ei se tee lapsenkasvattamisesta helpompaa, eikä se saata poliitikkoja vastuuseen heidän vaalilupaustensa pettämisestä. Nämä ovat niitä asioita, joista pitäisi puhua, eikä jostain tekstiviesteistä.

Ja vielä katsaus Zimbabween, jossa tuloksia piilotellaan hamaan loppuun asti. Hallitus on jo aloittanut suoranaisen sodan kansalaisia vastaan, joita pahoinpidellään tai jopa likvitoidaan siellä, missä opposition kannatus vahvimmin nousi. Toista kierrosta ei siis voi tulla senkään puolesta. Eivät ihmiset voi äänestää, jos opposition voittaessa saattaisi äänestäjä päästä hengestään.

Thursday, April 10, 2008

Ruuanhinnasta ja Zimbabwesta vielä

Ruuanhinta on noussut niin paljon, että siitä on ruvettu jo mellakoimaan vähän siellä sun täällä ympäri maailmaa. Kuitenkin tiedämme, että valtaosa maailman ruuantuottamismahdollisuuksista on jätetty käyttämättä, ihan sen takia ettei ylitarjontaa muodostuisi missäänpäin. Ja ylitarjontahan on siitä paha, että sitten hinnat romahtavat. Nyt tilanne on täysin päinvastainen.

Eli ruuasta on suurempi kysyntä kuin tarjonta, joka tarkoittaa sitä, että otamme mahdollisuuksista vaarin ja rupeamme käyttämään noita uusia mahdollisuuksia. Ja tämä tarkoittaa sitä että: Ruuan kokonaismäärä kasvaa, ja ruuan kokonaismäärä suhteessa ihmismäärään kasvaa.

Kasvu on paljon voimakkaampaa, kuin ihmismäärän kasvu. Ja nyt tuleekin omantunnon kysymys: Kuka kokee huonona sen, että ruuan kokonaismäärä kasvaa? Ehkä jotkut niistä, joilla on ruokaa ollut useamman ihmisen edestä, mutta se ei ole mikään ongelma. Sen sijaan todellinen probleemi on millä tavoin poistamme nälänhädän, jos nyt ruuan määrän lisääntyessä saamme siihen mahdollisuuden. Emmehän voi antaa seurauksen olla sen, että maailmaan tulee tuosta vaan pari-kolme miljardia ihmistä lisää.

Tarvitsemme siis väestönsuunnittelua, mutta kaikenkaikkiaan, tämä tilanne kokonaisuudessaaan on maailmalle valtava mahdollisuus. Saamme ruuan määrän lisättyä, ja siihen liittyvät erityisen hankalat ja vääristyneet taloudelliset mekanismit kuntoon. Tämä ei onnistu päivässä tai kuukaudessa, joten kuohunta jatkuu, mutta vuosikymmenessä homma lienee jo varmasti loistavalla mallilla.

Paluu Zimbabween.
Nyt voisi hieman jo summailla mitä on tapahtunut. Ensiksi äänestettiin, ja tällä kertaa tulokset julkaistiin äänestyspaikkojen ulkopuolella. Tämä johti tietysti siihen, että oppositio otti kuvia lukuisista tuhansista äänestystuloksista. Äänet näyttivät voittoa oppositiolle, jolloin Mugabe sai neronleimauksen olla julkistamatta lopputuloksia lainkaan. Neronleimaukset jatkuivat kun hän päätti suorittaa uudelleenlaskenna, vaikkei mitään tuloksia oltu vielä edes julkistettu.

Tyypillinen diktatuurin vaalitulos, jossa kukaan ei systeemistä pidä, mutta silti kaikki joilla on työpaikka tai omaisuutta joutuvat sen puolesta äänestämään. Mikäli eivät äänestä, niin sitten voivat unohtaa työpaikan, ja omaisuuden. Valtio ulosmittaa sen ihan varmasti. 80% työttömyysaste antoi kuitenkin oppositiolla mahdollisuuden. Tämä maassa jossa inflaatio aiheuttaa jo surkuhupaisia tapahtumia, kuten: Ravintolat nostavat aterioidensa hintoja KESKEN RUOKAILUN, koska inflaatio on niin nopeaa. Painava järjen ääni on kuultu ANC:n puheenjohtajalta Jacob Zumalta, kun hän sanoi että tulokset pitäisivät olla jo selvillä.

Eteläinen Afrikka pitää Sambian johdolla kokouksen tilanteesta, ja siinä tullaan taas pääsemään eteenpäin, tai ratkaisemaan koko tilanne. Eurooppa ei tätä ongelmaa voi ratkaista, sillä se johtaisi uusiin siirtomaasyytteisiin.

Sunday, April 6, 2008

Asiaa taloudesta

Viime päivinä taloudesta on jaksettu valittaa, muttei jaksettu nähdä positiivisia puolia. Jotkut poliitikot ovat taas rämpimässä populismin suossa, kun ensin haluavat estää ilmastonmuutosta, ja nyt bensan hinnan noustessa haluavat alentaa bensan hintaa, niin että saastutus ja ilmastonmuutos lisääntyisivät. Eli luvataan kaikille kaikkea mahdotonta, jotta saataisiin ääniä.

Useiden ruokatuotteiden hinnat ovat selkeässä nousussa ympäri maailmaa, johtuen siitä, että yhä suuremmalla ihmismäärällä on niitä varaa ostaa, ja kun osa syötäväksi kelpaavista tuotteista laitetaan biodieseliksi, niin kysyntä on suurempaa kuin tarjonta. Tämä on äärimmäisen hyvä asia.

Kyllä. Luit oikein. Ruuan hinnannousu on äärimmäisen hyvä asia. Nimittäin, nyt kun monet köyhät valtiot omaavat lähes ainoana myyntituotteenaan ruokaa, niin he voivat vaurastua luomalla valtavan ostovoiman maanviljelyksen kautta, ja täten saamme mm. kehitysavun pikkuhiljaa historiaan. Myös suurin epäkohta, eli se että eurooppalaisia tuotteita myydään Afrikassa halvemmalla kuin afrikkalaisia tuotteita poistuu. Ja tällöin maanviljelyksestä ja karjankasvatuksesta tulee myös Afrikassa kannattavaa, mitä se ei nykyisten eurooppalaisten tukien aikana ole.

Eli. Nyt kun Afrikassa on paljon viljelykseen kelpaavaa maata, jota ei ole viljelty koska tuotteet saa eurooppalaisilta markkinoilta halvemmalla tulevat viljelyyn. Lisäksi ihmiskunnan on satsattava taloudellisesti kannattavimpiin ravitsemustuotteisiin, kuten esimerkiksi riisiin, eikä niinkään tupakkaan tai unikkoon, tai edes välttämättä kahviinkaan. Voipi myös olla, että siankasvatus vähenee, koska ne syövät niin paljon saatavaan lihaan nähden.

Islanti on syöksyssä. Ja syyt ovat selvät, ulkomaiset tuotteet kallistuvat, eikä heillä ole EU-standardeilla vankistettua taloutta pitämässä kansalaisten raha-asioita järjestyksessä. Nyt onkin sitten jo kiire EU-jäseneksi, ja saada vakaa euro käyttöön. Toisin kuin esimerkiksi valtavat öljyrikkaudet omaavalla Norjalla.

Niin, ja Zimbabwessa halutaan uudelleenlaskea ääniä. Siis miten voidaan uudelleenlaskea äänet, joita ei olla vielä kertaakan laskettu??? Tsvangirai sai enemmistön äänestyksessä. Nähtäväksi jää, koska tämä tunnustetaan, toivottavasti ei tarvitse odottaa jotain tulevaa historiankirjoitusta vuosituhannen alkupuolen tapahtumista.

Friday, April 4, 2008

Mugabesta ja sekalaista

Uutiset ovat pikkuhiljaa täyttymässä Mugaben pyynnöstä saada luovuttaa valta Tsvangiraille syyttämättäjättämistakuita vastaan. Kaikista hirveyksistä huolimatta olisi kohtuus antaa Robert Mugaben viettää loppuelämänsä omassa rauhassa. Olkoonkin niin, että hänen oletetaan keränneen satojen miljoonien eurojen omaisuuden, tiedetään köyhdyttäneen kansansa ja lähivaltioiden talousmahdollisuudet siinä samalla. Rauhanantamiselle on kuitenkin painava syy. Hän on taistellut maansa itsenäisyyden puolesta yli 50 vuotta.

Kun tietää kuinka vaikeaa politiikassa on saada absoluuttisesti mitään läpi; sillä kaikenlaisia muutoksia vastustetaan raivoisasti, olivat ne kuinka hyviä tahansa. Niin,,Mugaben yli puolen vuosisadan itsenäisyystaistelu on Zimbabwelainen sankariteko, merkittävä koko maailman mittakaavassa.

Mikä on Zimbabwen lähitulevaisuus? Se on paljon työtä, jotta saadaan uusi alku, ja tähän tulee ulkomaailma apuun. Koska Zimbabwe tulee olemaan moottori koko eteläisen Afrikan taloudelle, niin ulkomaailmalla on intressit antaa miljardien apupaketti tätä varten. Ja näin tulee myös tapahtumaan. Tsvangirai on suuri apu auttamaan koko maailman eteenpäin. Erittäin tervetullut tapahtuma.

Mediarajoituksia ilmenee monissa valtioissa. Mutta ihmiset ovat keksineet kaikenlaisia keinoja kiertää näitä rajoituksia, esimerkiksi kun olen käynyt Kiinassa ja Kuubassa, niin siivoojat pitävät työnsä aikana telkkaria auki, ja kuuntelevat ulkomaisia teevee-kanavia.

Mustasaaren juna-asema on tarpeellinen tulevaisuudessa. Joukkoliikenteen tukeminen on suomalaisuuden tukemista. Toisin kuin ulkomaisilla autoilla ajaminen ulkomaisen bensan voimalla. Vaasassa yksi järkevä tapa mahdollistaa joukkoliikennettä olisi avata Mustasaaren juna-asema, jonka läheisyydessä asuu jo nyt todella paljon ihmisiä, ja tulevaisuudessa kenties useita kymmeniä tuhansia.

Tuesday, April 1, 2008

Zimbabwesta ja muusta

Zimbabwen vaalien jälkeinen vitkastelu on historiallisesti varsin hämmentävää. Nimittäin vaikuttaa siltä, että hallitus haluaisi jotenkin kieltää koko vaalien olemassaolon, niin hidasta ääntenlaskenta on. Historiallisesti ääntenlaskennassa on käytetty ties minkälaisia temppuja, mutta juuri tälläistä koko vaalien kieltämistä en mistään muista. Syy tähän lienee selvä, Tsvangirai on saanut vähintään 60% äänistä, joka on niin suuri määrä, ettei Mugaben tappiota voi voitoksi edes väärentää. Muutamia tuloksia on julkaistu, siellä missä oli edes vähän tasaista, jotta jonkinlainen illuusio säilyisi.

Tsvangirain voitto on loistava uutinen koko eteläiselle Afrikalle, sillä Zimbabwen talouden täysi romahtaminen on aiheuttanut laman, ja valtavaa kurjuutta myös lähivaltioille. Eurooppalaisesta näkökulmasta tilanne olisi sama jos Saksa menisi konkurssiin. Vilja-aitasta nälkäiseksi valtioksi, ja nyt kaiken järjen mukaan takaisin vilja-aitaksi. Tämä on hyvä asia.

Ja löytyihän se veruke, mutta mikä oli todellinen syy. Nimittäin Kanervan eroon? Itse muistelisin hänen olleen vähemmän fanaattinen NATO:n kannattaja, ja tämän takia todellinen syy voisi olla, että kokoomus oikoo rivejään 100% NATO-mielisiksi. Tämä on joka tapauksessa askel kohti tulevaisuutta.

Alexander Stubb on juuri sitä mitä kokoomus haluaa. NATO-myönteinen nuori kyky, jolla on painavaa asiasisältöä. Jos kokoomuksessa jotain hyvää on, niin ainakin se tekemisen ilmapiiri, jossa tsempataan, ja kannustetaan tekemään ja tekoihin on hyvä. Olkoonkin niin, että ne teot osoittautuvat joskus negatiivisiksi ja voisivat monasti olla paljon parempiakin.